Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kynnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kynnet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kynsiä ja muita asusteita

Tulipa sitten tilattua HobbyHall:sta akryylikynsi setti. Aluksi olin tosi innoissani ja odotin, että pääsen sitä testaamaan. Jotenkin vain pieni epäilys hiipi mieleeni. Pakettia katsellessani ja ajateltuani sekä miehen kanssa puhuttuani päätin, että palautan sen. Jotenkin en luottanut omaan kärsivällisyyteeni ja ajattelin, että osittain paketti jää vaan nurkkiin pyörimään. En jaksa kauhean usein kynsilleni mitään kummoista tehdä ja työni takia en oikein voi tuollaisia pitääkään. Ja sen suuren päivän tullen mieluummin maksan hyvästä työstä ja laadusta kerrankin voin nauttia ja olla niin rinsessa kuin haluaa. Joten paketti lähti palautukseen eilen ja kunhan saan aikaiseksi, varaan Iisalmeen Salon Mangoon ajan kesäkuun alkuun. Mietin vielä, laitatanko akryylikynnet vai ihan vain joku kaunis lakkaus, käsihoito ainakin tulee otettua. Tosin jalkahoitokin saattaisi tulla ihan tarpeeseen ;) Ainakin tällähetkellä tuntuu, että raspille olisi käyttöä. Jospa sitten saunan jälkeen. ;)

 

 Tuossa aiemmin mietiskelin niitä alusvaatteita ja tosissaan meinasin jo menettään hermot itseni kanssa. Maksaakko paljon hyvästä vai huomattavasti vähemmän tuotteista joista ei tiedä. No nyt voitti sitten lompakko ja piheys. Tilasin sitten netistä vähän edullisemma alusasusetin. Jotenkin vain käsityskykyni ei riittänyt ymmärtämään miten niin vähästä voi maksaa niin paljon ja toisaalta, eipä tässä niin suuria säästöjä ole vielä kerennyt kertyä, että minun pussi kestäisi kauheasti 200€ vajauksia. Nyt selvisin alle 100 €:lla. Huh! Odottelen vain pakettia ja katsotaan mitä sieltä tulee, onneksi on palautusoikeus, mutta toivotaan parasta! :)

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ihanaiset kynnet!

 Voi että!
Oon tässä miettiny, että kai sitä jotain pitäsi sitten tehä näille minun kätösillenikin. Kynnet kun eivät aina ole sitä mitä toivoo ja eipä paljon muutenkaan kehumista. Tässä koitan Iisalmesta katsella salonkia joka tekisi manikyyrejä. Silmiin osui tuollainen kuin Salon Mango. Siellä voisi piipahtaa kun Iisalmessa on käymässä ja vaikka varata aikaa. Josko se olisi sen arvoista.
Malli mikä tuossa ylimmässä kuvassa on, on minusta aika ihana. Yksi (sormussormi) olisi erilainen kuin muut. Mutta toisaalta joku ihana pitsikuviokin olisi aivan mahtava kynsiin.

Ennen joulun yhdessä tekstissä tänne kirjoitin DIY-pitsikynsistä, mutta siihen tarvitsisi todella ohutta pitsiä ja todella hyvät hermot. Koitin sitä muutama viikki sitten ja se ei onnistunut. Pitäisi varmaan käväistä NappiKikassa katsomassa olisiko siellä oikeanlaista pitsiä ja siitä sitten koittaa värkätä jotain. Ja toisaalta onnistuukohan se edes yksin tekemällä. Voisi toisesta käsiparista olla apua siinä :D

silver on white nails