lauantai 16. helmikuuta 2013

Odottelua ja paniikin poikasta

Onko tämä kummallinen tunne, mikä välillä valtaa mielen ja saa minut "hätääntymään" jokin pieni paniikin poikanen?
Huomasin tuossa justiinsa, että h-hetkeen on aikaa 3kk 20pvää! Mitä kaikkea sinä aikana pitäisi saadakaan tehdyksi! Oi apua!
Toisaalta tuntuu aivan mahdottomalta, että yhdenpäivän takia pitää nähdä näin paljon vaivaa ja siitä pitää stressata yms. Eihän se loppujen lopuksi ole kuin yksi päivä elämässä ja periaatteessa mikään muu kuin sukunimi eivät muutu. Mikään uusi ei kirjaimellisesti ala; ollaanhan tässä jo useampi vuosi yhdessä asuttu pienenä perheenä ja se sama jatkuu edelleen sen jälkeenkin, vain eri sukunimellä. Toki jos miettii lain puolelta, niin aika monikin aisia muuttuu, varsinkin kun miettii perheen laajentamista. Toisaalta onhan se yksi elämän virstapylväistä; sitoutua toiseen jota rakastaa.  Suuri päivä, mutta se ei muuta Jarkkoa eikä se muuta minua ihmisinä. Vain se sukunimi muuttuu. Ja sekös myös jänskättää. Kauanko kestää oppia sanomaan Py******, sen siaan että sanoisi Vir*****? Silloin kun melkein varattiin se matka, minun nimeksi kirjoitettiin Py****** se tuntui todella oudolta ja epätodelta, mutta samalla ihan kauhean jännittävältä. xD
Kylläpä aloin taas niin syvälliseksi... ;)

Ehkä tästä vielä jotain saadaan aikaiseksikin...
No tulipa ainakin pari asiaa varmistettua eilen puhelimitse.

Kirkko:
  • Riisiä ei todellakaan saa heitellä, sille on kielto, mutta sokerituotteita saa heitellä, mutta ei mielellään portaille. Jos sataa (mutta tietenkää silloin ei sada) sokeri lismaantuu kiviportaisiin ja se ei ole mukavaa, mutta siis sokeria saa heitellä, jos sen tekee hietikkoalueella. :D Katsotaan nyt mitä keksitään ;)
  • Vihkipappi tiedetään vasta maalis-huhtikuussa, kun saavat tietoonsa lomalistat, mutta toki yrittäävät (jos mahdollista) saada aina toivepapin vihkimään. Me siis toivoimme Bovellaania.
  • Ja jousikvartetille ei ole ainakaan kirkonpuolesta estettä. Että saavat vinguttaa niin paljon kun haluaavat. (Jos se opettaja vaan vastaisi minulle ja kertoisi mikä on tilanne!)
Pitopalvelu:
  • Sovittiin tapaaminen pe 12.4, mutta aikaa ei vielä lyötylukkoon. Sanoi, että soitelkaa pariaviikkoa ennen, kun tiedätte jo oman aikataulunne, niin sovitaan aika. Ja sanoi myös, että aiemmin ei oikeastaan ole mitään syytä palaveerata, on kaikki paremmin mielessä ja kuitenkin kaikelle on hyvin aikaa.
  • Meitä (siis naisia: minua, äitiä ja äitipuolta) on askarruttanut jo jonkin aikaa pieni mutta yksityiskohtainen seikka: millaiset lautasliinat kuuluvat pitopalvelun hintaan. No, nyt sekin on selvillä. Joko saadaan halutessamme valkoiset kankaiset lautasliinat tai sitten paksut kankaanomaiset lautasliinat joihin voidaan itse päättää väri, siis tietysti tarjolla olevista väreistä. Eli huh! Ei mitään ohuita rytkyjä, vaan kunnon lautasliinat, kun on ne liinarenkaatin tulossa. IHANAA! ^^
  • Kyselin myös kuoharilaseista. Honkamäessä kun on astiasto jo valmiina, mutta muistaakseni ei ole kuoharilaseja, niin sanoivat, että ovat useasti tuoneet koko astiaston ja sitä sitten käyttäneet. On kuulemma ollut sillätavalla yksinkertaisempaa ja onpahan ainakin kauniit, yksinekrtaiset ja varmasti VALKOISET astiat. ;)

Huh! Ainakin jotain jo selvitetty.
Tanssikeskus Sulavaankin olin yhteyksissä, mutta olivat perjantaina kiinni. Minulle soitettiin perään takaisin ja nainen siellä sanoi, että jos laitan hänelle s.postia, niin hän on minuun maanantaina yhteyksissä. Saatais se tanssituntivarattua! Voishan se olla ihan kiva, jos osaisi vaikka muutaman askeleen lattiallakin ottaa. Häämessuilta saatiin "kuponki" jolla saadaan -15% alennusta Sulavan häävalssitunnista. Ehkäpä se kannattaa käyttää. ;)
 http://weddingdancehelp.files.wordpress.com/2012/11/2011-wedding-dance-songs.jpg

Kynsiä ja muita asusteita

Tulipa sitten tilattua HobbyHall:sta akryylikynsi setti. Aluksi olin tosi innoissani ja odotin, että pääsen sitä testaamaan. Jotenkin vain pieni epäilys hiipi mieleeni. Pakettia katsellessani ja ajateltuani sekä miehen kanssa puhuttuani päätin, että palautan sen. Jotenkin en luottanut omaan kärsivällisyyteeni ja ajattelin, että osittain paketti jää vaan nurkkiin pyörimään. En jaksa kauhean usein kynsilleni mitään kummoista tehdä ja työni takia en oikein voi tuollaisia pitääkään. Ja sen suuren päivän tullen mieluummin maksan hyvästä työstä ja laadusta kerrankin voin nauttia ja olla niin rinsessa kuin haluaa. Joten paketti lähti palautukseen eilen ja kunhan saan aikaiseksi, varaan Iisalmeen Salon Mangoon ajan kesäkuun alkuun. Mietin vielä, laitatanko akryylikynnet vai ihan vain joku kaunis lakkaus, käsihoito ainakin tulee otettua. Tosin jalkahoitokin saattaisi tulla ihan tarpeeseen ;) Ainakin tällähetkellä tuntuu, että raspille olisi käyttöä. Jospa sitten saunan jälkeen. ;)

 

 Tuossa aiemmin mietiskelin niitä alusvaatteita ja tosissaan meinasin jo menettään hermot itseni kanssa. Maksaakko paljon hyvästä vai huomattavasti vähemmän tuotteista joista ei tiedä. No nyt voitti sitten lompakko ja piheys. Tilasin sitten netistä vähän edullisemma alusasusetin. Jotenkin vain käsityskykyni ei riittänyt ymmärtämään miten niin vähästä voi maksaa niin paljon ja toisaalta, eipä tässä niin suuria säästöjä ole vielä kerennyt kertyä, että minun pussi kestäisi kauheasti 200€ vajauksia. Nyt selvisin alle 100 €:lla. Huh! Odottelen vain pakettia ja katsotaan mitä sieltä tulee, onneksi on palautusoikeus, mutta toivotaan parasta! :)

Hotelleja ja ihania suunnitelmia

Jarkko varasi meille yöpaikan hääyöksi. Eipä tarvitse ainakaan turvautua siihen telttaratkaisuun, millä ollaan vähän vitsailtu.
Eli yöksi mennään Runnin kylpylään ja kylpylöidään siellä seuraava päivä <3


Tuonne siis katoamme sitten joskus illan päälle. Ja juhlathan eivat tietenkään lopu, vaikka juhlakalut lähtisivätkin. ;)

maanantai 4. helmikuuta 2013

Ihanaiset kynnet!

 Voi että!
Oon tässä miettiny, että kai sitä jotain pitäsi sitten tehä näille minun kätösillenikin. Kynnet kun eivät aina ole sitä mitä toivoo ja eipä paljon muutenkaan kehumista. Tässä koitan Iisalmesta katsella salonkia joka tekisi manikyyrejä. Silmiin osui tuollainen kuin Salon Mango. Siellä voisi piipahtaa kun Iisalmessa on käymässä ja vaikka varata aikaa. Josko se olisi sen arvoista.
Malli mikä tuossa ylimmässä kuvassa on, on minusta aika ihana. Yksi (sormussormi) olisi erilainen kuin muut. Mutta toisaalta joku ihana pitsikuviokin olisi aivan mahtava kynsiin.

Ennen joulun yhdessä tekstissä tänne kirjoitin DIY-pitsikynsistä, mutta siihen tarvitsisi todella ohutta pitsiä ja todella hyvät hermot. Koitin sitä muutama viikki sitten ja se ei onnistunut. Pitäisi varmaan käväistä NappiKikassa katsomassa olisiko siellä oikeanlaista pitsiä ja siitä sitten koittaa värkätä jotain. Ja toisaalta onnistuukohan se edes yksin tekemällä. Voisi toisesta käsiparista olla apua siinä :D

silver on white nails
 




Ideoita ja unelmia

Oi että haluaisin tehdä jotain tällaisia. Ei niissä olisi pakko olla kynttilää sisällä, vaikka vaan koriste kulhoiksi ja sitten jotain muuta laittaisi sinne. Toisaalta jos ei juhliinkaan näitä, niin sitten vaikka kotiin. Näitä kun ei toisaalta ole niin vaikea edes tehdä. Äsh... pitäs vaan jaksaa aloittaa, siitä se vaan on varmaan taas kiinni :D
Spirello

DIY: Iso kreppipaperiruusu

Meinaa vähän naurattaa, kun ajattelen mitä kaikkea sitä mielessä pyörii.
Oon koko ajan ollu oikeiden kukkien kannalla, vaikka välillä käväisi mielessä ne suodatinpussiruusut, voihan niitä tietysti vieläkin tehdä, jos vain keksii mihin.
Mutta nyt osui silmään tällainen Jättikokoinen kreppipaperiruusu. Tietenkään sitä ei tarvitisisi tehdä näin isona, mutta voisi olla aika hauska vastine heittokimpulle xD Saattais saaja olla hetken sokeana, kun tämä läjähtäis naamalle! No joo. Vitsit sikseen. Mutta pienenpänä voisi olla aika veikeä juttu.

diy-giant-paper-rose-18
Ja tässäpä olisi sitten linkki teko-ohjeisiin

perjantai 1. helmikuuta 2013

KUKKIA!

Nyt minulle alkaa (ehkä) vähän kerrassaan hahmottumaan minkälaisia kukkia itselleni haluan!
Tämä on jotain aivan ihanaa!!!
Mitkä ihanat värit ja kauniit kukat! Sopisi niin ihanasti turkoosin kanssa, kun vastaväreja ovat. 
Tai vaikka oikeanpuoleinen kuva ylhäällä, missä on myös oranssit kukat, mutta kimppu on huomattavasti pienempi. Kuinka kauniita nämä ovatkaan. Saisikohan näihin vielä pientä putousta luotua? Siis että pikkuiten peittäisivät kättä ja kauniisti laskeutuisivat. Paljon en putousta haluaisi, ei tarvitsisi olla ihan maahan asti, eikä edes polviin ;)

 Tässä on sitten vielä pari pientä valkoista mutta ihanan persoonallista kimppua. Vaikeaa tästä tulee, mutta luulen että minun kimppu tulee olemaan oranssista ja valkoisesta koottu.
Viikonpäästä kukkakauppoihin kiertelemään ja kyselemään kaikkea, kun olemme Iisalmessa käymässä :)