Alkaa jo vähän kerrassaan näyttämään siltä, että jotain saadaan jopa valmiiksi ajoissa. ;)
Eilen pidettiin taas askarteluilta ja mukavaa oli. Saatiin ohjelmakolmiot valmiiksi. Pojat oli ne taitelleet jo pari viikkoa sitten, mutta nyt sitten liimailtiin niihin ohjelmat, menut ja pöytänumerot. Nyt ne on viimesilaustavaille valmiit: siis niistä ei tarvitse kuin ottaa teipinsuojusnauha pois ja liimata oikeaan muotoonsa. Ei vielä tehty niistä kolmioita, kun läjänä ne on helpompi saada perille ehjinä ;)
Myös erikoisruokavaliolaput ja muutama ylimääräinen tyhjälappunen tuli tehtyä valmiiksi.
Minulla oli illan projektina tehdä ja liimata 60 pientä norsunluunväristä rusetia. xD Niissä olikin hommaa. Naureskelinkin jo, että aamulla joku muu saa tulla sitomaan mun lenkkarit kiinni ;)
Nyt alkaa askartelut näyttämään niin hyvältä, että enää ei varmaan mitään apuja niitten tekemisissä tartteta vaan seuraavaksi onkin ihan perus palaveri mestareitten kanssa, siellä sitten puidaan kaikkea muuta juhliin liittyvää; juontoja, ohjelman kulkua, kuka vastaa mistäkin ja miten mikin tehdään. Juppidii! :D
Illalla mestareitten lähdettyä, minulla oli vielä vähän askartelumeininkin päällä ja päätin sitten tuunata meidän skumppalasit meidän näköisiksi. Ja niistä tuli hienot. Yksinkertaiset mutta elegantit! J:kin totesi niitä hänelle näytettyäni, että "kultani on mestariaskartelija!" ja suukko perään. Ihana kannustin <3
Tuossapa tuo yksinkertaisuudessaan. Nauha siis kiertää jalan spiraalina. Alas olen lisännyt vielä rusetin koristeeksi.
Aluksi oli tarkotus, että maalaan vielä pisteillä kivat yksityiskohdat lasin alareunaan, mutta ei, ei tuo enää sitä tarvitse ;)
Perjantaina ollaan sitten taas Iisalmeen lähdössä ja tarkotus olisi, että mahdollisimman paljon kaikkea kampetta saadaan sinne roudattua. Melkein kaikki koristeet, asusteet, juhlapuvut yms. Eli laatikoita tulee parikappaletta + isot pukupussit. Ja äitille lupasin palauttaa sen yleiskoneen, että se pääsee tekemään pikkuleipiä. Sitten pitäs varmaan ottaa ompelukone mukaan, että päästään ompelemaan verhojen tankokujia. Ja tottakai autoon pitää vielä mahtua kissat ja me kaksi. Hmmmm... Minusta tuntuu, että meille tulee tiivistunnelma ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelua. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
maanantai 8. huhtikuuta 2013
2 kuukautta!
Öööö... Tuota...
Mitähän tässä pitäs ajatella?
Vähä kummallinen, työllistetty olo. Siis työllistettyllä tarkoitan sitä, että tässä pitäisi kohta alkaa saamaan nuita askarteluja vähän paremmalle mallille. O.o
Muuten ei tunnu missään, mutta jotenkin vain on sellainen olo, että 2 kk on aika lyhyt aika.
Kaikki pitäisi saada suunniteltua loppuun ja askarreltua ja mietittyä ja tehtyä ja ja ja...
Ei tässä onneksi vielä paniikki ole. Vasta yhtenä iltana olen Jarkolle purkanut "stressiä" mikä tästä juhlahumusta johtuu. Sekin oikeastaan oli listausta ja paineiden purkua sen suhteen, että mistä hitosta tämä homma (askartelu) pitäisi aloittaa. Kun tuntuu, että on paljouden pula. Liikaa kohtia mistä voisi aloittaa, niin ei sitten tule aloitettua mistään! *nauraa*
Kyllä tämä vielä tästä ;)
Nyt kun huomenna saan uuden työvuorolistan, niin saadaan viimein varattua se askartelupäiväkin. Edellinen kerta kun meni jäihin ihan toisen sairastumisen, toisen menojen ja meidän reissuun lähdon takia. *nauraa* Ai hankalaa vai? No kyllä se siitä ;) Asiat järjestyy...toivotaan.

torstai 3. tammikuuta 2013
Iloisia ostoksia!
Jee!
Nyt on iloinen olo. :) Tai oikeastaan helpottunut.
Joulun jälkeen lähdin Iisalmeen välipäiviksi ja Jarkkokin ilmestyi sinne, niin sieltä tehtiin sitten pieni sopailureissu Kuopion Ikeaan.
Sieltä lähti sitten mukaan:
- ja tulipa sitten heitettyä kyytiin myös tuikkupakettikin ;)
Juhlapaikalta ei tosiaan löydy valkoisia verhoja ja itse juhlasalissa on kuusi ikkunaa ja ovi eteiseen ja terassille. Aluksi tuli kateltua Ikean sivulta ihan toisia lakanoita, mutta kun paikanpäälle pääsin niitä nypläämään, niin ne oli kaukana valkoisesta (kusen keltaiset). Ne tippu ostoslistalta heti. Koitettiin sitten kattoa pakkakankaista jos ois kivoja ja ennen kaikkea halpoja kankaita ja päästiin laskuissa 120 € asti, eli saatais niihin kaikkiin kuuteen ikkunaan jokaiseen kaksi verhoa. No omalla tavallaan ei niin kauhean paha hinta. Sitten ihan verho-osastolta löytyi kivat valkoiset puuvillaverhot ja ne ois jo valmiiksi ommellutkin. Hintaa niillekkin tulisi se 120 €. Päädyimme siis niihin ja lastattiin kuusi pakettia kärriin (2 verhoa/paketti). Onneksi kulettiin vielä kerran lakanaosaston läpi, kun silmään osu yksi ISO laatikko keskellä käytävää joka oli täynnä valkoisia lakanoita ja hintaakin peräti 1,99€/kpl!!!
Siinä vaiheessä oikeat verhot lensi takaisin hyllyyn ja lakanat hyppäsivät kärriin kiikutettavaksi kassalle. Niitä sitten otettiin se 20 kpl, niin on sitten laittaa kaikkiin ikkunoihin (eteisessä 1 ja buffettihuoneessa 1) ja kahteen ovenpieleenkin. :D Säästettiinkin sitten 80 € xD
Oikeasti miten voikaan olla niin helpottunut olo, kun on saanut jotain tällaista pois päiväjärjestyksestä. Eipähän tarvitse enää niitä miettiä ja etsiä...Voi keskittyä kaikkeen muuhun. xD
Tänään tuli ostettua sitten kaikki kortti-, paikkakortti-, ruokalista-, yms tarvikkeetkin. Nyt ei muuta kun pitäisi vaan alkaa askartelemaan xD
Nyt on iloinen olo. :) Tai oikeastaan helpottunut.
Joulun jälkeen lähdin Iisalmeen välipäiviksi ja Jarkkokin ilmestyi sinne, niin sieltä tehtiin sitten pieni sopailureissu Kuopion Ikeaan.
| Ikea - Mjöd-olutlasi |
- 40 kpl tuikkukippoja
- 18 kpl Mjöd-olutlaseja, joita tosin käytetään maljakoina ;)
- 20 kpl valkoista lakanaa- ja tulipa sitten heitettyä kyytiin myös tuikkupakettikin ;)
Juhlapaikalta ei tosiaan löydy valkoisia verhoja ja itse juhlasalissa on kuusi ikkunaa ja ovi eteiseen ja terassille. Aluksi tuli kateltua Ikean sivulta ihan toisia lakanoita, mutta kun paikanpäälle pääsin niitä nypläämään, niin ne oli kaukana valkoisesta (kusen keltaiset). Ne tippu ostoslistalta heti. Koitettiin sitten kattoa pakkakankaista jos ois kivoja ja ennen kaikkea halpoja kankaita ja päästiin laskuissa 120 € asti, eli saatais niihin kaikkiin kuuteen ikkunaan jokaiseen kaksi verhoa. No omalla tavallaan ei niin kauhean paha hinta. Sitten ihan verho-osastolta löytyi kivat valkoiset puuvillaverhot ja ne ois jo valmiiksi ommellutkin. Hintaa niillekkin tulisi se 120 €. Päädyimme siis niihin ja lastattiin kuusi pakettia kärriin (2 verhoa/paketti). Onneksi kulettiin vielä kerran lakanaosaston läpi, kun silmään osu yksi ISO laatikko keskellä käytävää joka oli täynnä valkoisia lakanoita ja hintaakin peräti 1,99€/kpl!!!
Siinä vaiheessä oikeat verhot lensi takaisin hyllyyn ja lakanat hyppäsivät kärriin kiikutettavaksi kassalle. Niitä sitten otettiin se 20 kpl, niin on sitten laittaa kaikkiin ikkunoihin (eteisessä 1 ja buffettihuoneessa 1) ja kahteen ovenpieleenkin. :D Säästettiinkin sitten 80 € xD
Oikeasti miten voikaan olla niin helpottunut olo, kun on saanut jotain tällaista pois päiväjärjestyksestä. Eipähän tarvitse enää niitä miettiä ja etsiä...Voi keskittyä kaikkeen muuhun. xD
Tänään tuli ostettua sitten kaikki kortti-, paikkakortti-, ruokalista-, yms tarvikkeetkin. Nyt ei muuta kun pitäisi vaan alkaa askartelemaan xD
tiistai 23. lokakuuta 2012
Askarteluja
Jotakuinkin alkaa olemaan askartelujen "tyylit" selvillä. Nyt vain pitäisi alkaa pikkuhiljaa niitä väsäämään, niin ei tule kiire. Ainakin ne kunnolliset alkuvedokset pitäisi saada mahdollisimman pian valmiiksi.
Myös pian (minun puolestani vaikka heti) pitäisi alkaa tilailemaan kaikki koristelut pöytiin. Niitä ei sitten tarvitsisi myöhemmin miettiä sen enempää ja kun pikkuhiljaa ostaa, niin rahakin riittää paremmin.
Pöytiin mietin tällaista raitaa keskelle. Leveys "nauhassa" on kylläkin vain 15cm, mutta toisaalta tarvitseeko sen olla enempää? On siinä muuten sitten astiat yms, niin niillekin jää sitten tilaa.
Toisena vaihtoehtona on tällainen:
Leveyttä on tässä 38cm, että olisi paljon leveämpi ja sikäli kivempi, mutta pidän ensimmäisestä vaihtoehdosta silti enemmän. Vaikeaa ;)
Nuo kun löysin, niin jotenkin ensimmäinen organza-idea taitaa jäädä. Ei sitä organzaa tarvitse jos vetäsee liinanpäälle tällaisen. Olisi vain niin kaunis tällainen eläväpintainen. Siihen sitten voisi ostaa lisäksi noita helmihauhoja, samoja mitä on ylemmässä kuvassa. Minä niin tykkään :)
Tuotteet löytyvät osoitteesta www.decorahouse.com/haakauppa/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)