keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Häämessut

Hips hei!
Nyt on häämessuillä käyty. :)
Täytyy sanoa, että enemmän olin odottanut. :/
Pukuliikkeitä, koruseppiä/-liikkeitä, valokuvaajia ja pitopalveluita oli hyvin edustettuna, mutta missä oli kaikki askartelupajat tai miksi niitä sanoisi: askarteluliikkeet, entä kukkakauppiaat?
Kukkakaupiaista oli vain yksi paikalla ja hänelläkin oli vain morsiuskimppuja näyttää. Mitä ihmettä! Ei sillä yhdellä pumaskalla koko salia koristella, vaikka se morsiuskimppu kaunis onkin. Olisi saanut olla vaikka kuvia eri kukkalaitteista ja koristuksista mitä ovat minnekin suunnitelleet ja toteuttaneet. Mutta kun ei! Ja se olisi itseä niin kauheasti kiinnostanut.
Kierreltiin siinä sitten muutamaan otteeseen se alue ja joitakin ideoita tuli mieleen ja samalla myös vähän suunniteltiin miten mitäkin laitetaan pyörimään. Kultaseppä Räsäsen kanssa Jarkko vaihtoin muutaman sanasen niistä kalvosinnapeista ja tuntuu että se nyt sieltä ne tilaa, kuten minäkin sormuksen. :)

Tunteroinen kierreltiin ja minä huomasin Katariinan kojussa (sieltä ostin siis mekkonikin) aivan ihanan turkoosin silkkihuivin. Huikkasin siinä sitten että tulen hakemaan sen liikkeestä mahdollisimman pian, kun juuri on sellainen mitä olen miettinyt ja Kata vastasi, että laittaa valmiiksi pakettiin minua varten. Ihanaa! Nyt on huivi (kävin ti hakemassa).
Kierroksen lopussa sitten mentiin yläparvelle kahville, katsottiin samalla häämuotinäytöstä ja mietittiin kaikkea mitä pitää laittaa järjestykseen, suunnitella ja toteuttaa. Ihan hyvä käynti loppujen lopuksi, vaikka vähän puutteellinen meidän osaltamme :/
Mutta ihan positiivinen maku jäi suuhun. :)

Ai niin. Saatiin -15% alennus yksityistanssikurssista, jossa opetellaan häävalssi. :D Ihan käytännöllistä, se kurssi varmaan otetaan ;)

Portfolio Item

Ässss... Aina meinaa kaikkea unohtua. :P
Maistettiin aivan ihanaa baileys-juustokakkua! Heti tuli sellainen että tätä minä haluan!
Seuraavan kerran kun pidetään mestareiden kanssa kokousta, mietin että jos se olisi vaikka meillä niin voisihan tässä olla vaikka mitä ruokaa, mutta koemaistattaisin tuota kyseistä kakkua vähän modattuna ;P
Ajattelin, että siitä voisi tulla vielä ihanampi jos siihen lisäisi ihanan raikkaan mansikkakerroksen päälle!
Löysin Kinuskikissan sivulta baileys-juustokakun ohjeen ja se kuvien ja muun mukaan näyttäisi melkein täsmälleen samalta kuin se mitä me messuilla maistoimme. Tuo on ainakin pakko testata :P

1 kommentti:

  1. Baileys-kakku, nam!!! :) Harmi että häämessut eivät olleet ihan niin tasokkaat, mitä ajattelit. :( Toivottavasti kuitenkin sait jotakin eväitä mukaan, jotka sitten toteutetaan teidän hääpäivänä <3

    VastaaPoista