sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vielä yksi tilaus...


Ui jui jui!
Piti tehdä vielä yksi tilaus nettiin.
Mieltä vähän alkoi painamaan, että olkapäät on paljaana koko juhlapäivän ajan. Eipä asiassa muuten mitään ja ylensä olen olkiani vain kohotellut jos joku on sanonut, että kirkossa pitää olla olkapäät peitossa. Mutta nyt vain tuli sellainan olo, että pitäisikö asialle sittenkin tehdä jotain. Ja olisi siinä olkapäiden peittämisessä sekin hyvä puoli, kun on vasta alkukesä ja säästä kun ei tiedä mitään, niin pitsinenkin ohut kangas lämmittäisi/suojaisi edes vähän.
No, menin sitten Etsyn sivulle ja laitoin hakusanaksi "lace ivory bolero" ja mitä ihanaa sieltä löytyikään!
Silmiini osui kolme aivan ihanaa boleroa. Yksi oli edullinen, n. 30€ + postit, toinen oli hinnaltaan n. 65€ + postit ja kolmas sitten n. 78 € + postit. Kauhea kädenvääntö alkoi sitten säästäväisyyden ja turhamaisuuden välillä. Kalleinhan oli tottakai niistä se kaikkein kaunein ;)
Arvaatteko miten kävi?
Kompromissiin ei päästy. Halvin tippui ensin, vaikka todella kaunis olisi ollutkin. Olisin sen ottanut, jos en olisi näitä kahta muuta nähnyt. Kohtuuhintainenkin joutu antamaan lopulta periksi. Ja turhamaisuus pääsi voitolle. Ajattelin, että kerran sitä vain vihille mennään, niin otetaan nyt sitten sellainen jota oikeasti halutaan! :D
https://img3.etsystatic.com/000/0/5704632/il_fullxfull.279448491.jpg
Etsy.com
 Sale - Ivory cap sleeve bridal lace bolero jacket - keyhole back - alencon lace - was 129.99
 Minusta tämä vain on jotain niin ihanaa!
Nyt se on sitten postiin menossa ja tulla tupsahtaa tänne, toivottavasti pian.
________________________________________________

Eilen tuli tehtyä myös pieni tilaus Etsyyn. Tosin J:lle sillä kertaa.
Pitkään ollaan kateltu J:lle turkooseja kalvosinnappeja mutta oikein mitään ei olla osattu päättää. Ja olihan yhdessä vaiheessa ajatuksena teettää lentokoneen potkuri -kalvosinnapit, mutta jotenkin se vain sitten jäi. Olikohan suurimpana syynä hinta; J ei kauhean mielellään sitä n. 150 € maksa tavarasta, jota käyttää vain todella harvoin. No, nyt on kuitekin Etsystä tilattu kivat kalvosimet ja niitäkin tässä sitten odotellaan saapuvaksi.  :)

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Sovitteluja

Olipa eilinen ihana päivä!
Sattui pieni onnenpotkukin ;)
Olin suunnitellut, että lähden joku päivä käymään kaupungissa kyselemässä mekkoni perään, missä se mahtaa olla, kun puolivuotta sen tilaamisesta jo on. No, eilen sitten viimein päätin mennä katsastamaan tilannetta ja Morsiusateljee Katariinaan saapuessani minulta tottakai kysyttiin nimeä ja Itse Katariina totesi, että "tuollahan se sinun pukusi on. Juuri on helmapitsin laitto menossa." Sopivasti oli vielä ompelijalla tunti "vapaata", siis ei ollut ketään asiakasta siinä. Kysyi sitten haluanko sovittaa mekkoa, onko minulla aikaa. No tottakai haluan!
Optimistisesti olin kotoa lähtiessäni laittanut vielä juhlamekon kanssa käytettävät rintsikat päälleni, jos vaikka pääsisin sovittamaan. Niin optimistinen en sentään ollut, että olisin vannehameen ja kengät ottanut mukaan. ;)
Mekko puettiin päälleni ja vaikka siinä pitsit vielä repsottivatkin, niin oli se IHANA! :D En tosin muistanut, että siinä olisi niin pitkä laahus. Suoraansanottuna muistin, että siinä olisi mahdollisimman lyhyt laahus. No ei voi mitään ja ei se minua haittaa, kun siihen nyt laitetaan kuitenkin laahusnappi.
Siinä sovitellessa katsoimme samalla mitä korjausompeluita pukuun pitää tehdä minua varten. Ompelijakin siinä vähän nauroi tuurilleni kun sanoi, että jos olisin tullut päivää - paria myöhemmin ja puku olisi ollut valmis, olisin joutunut maksamaan mahdolliset muutostyöt itse. Mutta kun puku ei vielä ollut valmis ja näin ollen ompelija ei joudu purkamaan niin mahdottomasti korjauksia varten, muutostyöt kuuluvat mekon hintaan. xD Voiko parempaa tuuria ollakkaan!
Uskon, että ehkä joku pieni summa vielä tulee maksettavaksi, laahusnapista ja parista ylimääräisestä luusta, mutta se ei ole paljon mitään verrattuna siihen mitä olisin ehkä joutunut maksamaan. *nauraa* Ihanaa!
Nyt on sitten varattu seuraava sovitusaikakin. Se menee toukokuun alkuun, kun tässä on näitä arkipyhiä aika hyvin tulevilla viikoilla sekä pyysin S:n mukaan sovitukseen, että päästään yhdessä mekkoa ihailemaan ja on joku joka osaa pukea sen päälleni suurena päivänä. ;) Nyt on sitten sellainen sovitus aika, että molemmat sinne pääsee. Ihanaa päästä ystävän kanssa iloitsemaan tällaisesta. :) Kiitos S!

torstai 11. huhtikuuta 2013

Lahjoja

Tulipa tuossa vähän ostoksilla käytyä...
Olen jo pitkään miettinyt Jarkolle jotain sopivaa lahjaa, joka olisi samalla hää-/huomenlahja ja synttärilahja. Jarkollahan on aina kellon kädessä, niin jotenkin vain tuntui, että se olisi aika hieno, kallis mutta kuitenkin käytännöllinen lahja ja suoraan sydämestä.
Olen tässä jo useampaan otteeseen käynyt kelloja tiirailemassa ja pariin otteeseen ihastunut samaan Seikon kelloon Turun kultasepänliikkeessä. Toissapäivänä mietin sitä tiettyä kelloa katsellessani, että jos tässä vileä pari päivää mietin asiaa ja jos se sitten vielä tuntuu hyvälle, niin käyn kellon hakemassa. No, tänään sitten marssin kauppaan oikein voittajan elkein ja siinähän se ihanuus makasi kavereidensä joukossa. Nostin se käteeni ja katsoin hintaa, joka oli sama tuttu 199 €. Sitten silmäni harhautuikin muutaman kellon verran vasemmalle. Mitä siinä näinkään. Jotain aivan mahtavaa! Kokonaan musta ihanuus! Siinä sitä sitten olikin miettimistä. Ostaakko tämä alkuperäinen ihastukseni, jolla hintaa siis 199€ vai uusi kaunokainen hintaan 299€? Pakkohan sitä oli alkaa kinuamaan alennusta, jos vaikka pussi kestäisi sen kalliimmankin ihastuksen. Hinnanhan sain lopuksi tiputettua 255 €:n, eikä se enää niin pahalta tuntunut.
Kaiverrukset halusin kelloon myös, niin se on sillä tiellänsä nyt. Eipä kellolla vielä mitään kiirusta olisikaan.
Mutta nyt se on hankittu! Minulla on antaa rakkaalleni jotain kaunista ja käytännöllistä ja miehekästä! :D
Nyt vain mietin, että annanko sen häälahjana, siis juuri ennen jäitä, että voi pitää sitä jo juhlapäivänä, vai vasta seuraavanapäivänä huomenlahjan tapaan? Apua! xD


Palapelin kasaamista

Mahtava tunne, kun kaikki alkaa kloksahtelemaan kohdilleen. :D
Meillä on bändi (niin kuin olen aiemmin kertonutkin) ja nyt ne vielä lupautu opettelemaan meidän kappaleen, että päästään sitten tanssahtelemaan sen tahtiin. Taas tippui yksi kivi sydämeltä.
Vaate- ja koruasiatkin alkaa olemaan kunnossa, tosin siis minun mekko pitäis vielä saada, mutta vielähän tässä on aikaa.
Muistui tässä mieleen yksi päivä, että pitää ne kukat muistaa vielä tilata. *nauraa* Kun silloin pari kk sitten käytiin Iisalmessa niitä kukkia kyselemässä ja kattelemassa, niin sen jälkeen unohin ne ihan täysin. Nyt vaan pitäs tosiaan muistaa tilata ne n. 3-4 viikkoa ennen häitä. Se se vasta olisikin kun kukkia on muistanut kysellä, mutta tilauksen unotaa. Ehkäpä tämä tästä. Jospa sitä vähitellen muistaisi kaiken mitä on unohtanut.
Yksi tärkeimmistä: esteiden tutkinta (kuulutukset)! Eihän tästä koko hommasta tulis mitään jos ne unohtais. Jospa tämä tästä :D

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Puku

Hmmm... Tässä tuli yksi päivä mieleen, että mitenkähän minun puvun laita mahtaa olla?
Tuli maksettua se viime palkasta loppuun, että nyt on sekin hoidettu. Mutta pukua ei vaan vielä näy. Voisin joku päivä tässä kipaista kaupunkiin ja käväistä Katariinassa moikkaamassa tyttöjä ja kyselemässä puvun perään. Nyt kun on n. 6 kk siitä kun se tilattiin.
Jospa se olisi piakkoin siellä. :D Apua! Jänskättää millainen se onkaan. Tai siis tiedänhän minä, mutta kun se on oma, oikean kokoinen ja kaikkea... :)
Ihanaa!
Minun tuurilla kuitenkin käy ilmi, että se tilaus on hukkunut joskus heti alussa jonnekin eikä sit sitten olekaan tilattu. Ja sitten sitä ollaan ilman mekkoa, mutta tonni köyhempänä!
Mahtavaa ajatella kaikkein pahinta, niin sitten saattaa olla vaikka ihana olo kun sen puvun viimein saa itselle! *nauraa* Oon minäkin yks pöljäke! xD

2 kuukautta!

Öööö... Tuota...
Mitähän tässä pitäs ajatella?
Vähä kummallinen, työllistetty olo. Siis työllistettyllä tarkoitan sitä, että tässä pitäisi kohta alkaa saamaan nuita askarteluja vähän paremmalle mallille. O.o
Muuten ei tunnu missään, mutta jotenkin vain on sellainen olo, että 2 kk on aika lyhyt aika.
Kaikki pitäisi saada suunniteltua loppuun ja askarreltua ja mietittyä ja tehtyä ja ja ja...
Ei tässä onneksi vielä paniikki ole. Vasta yhtenä iltana olen Jarkolle purkanut "stressiä" mikä tästä juhlahumusta johtuu. Sekin oikeastaan oli listausta ja paineiden purkua sen suhteen, että mistä hitosta tämä homma (askartelu) pitäisi aloittaa. Kun tuntuu, että on paljouden pula. Liikaa kohtia mistä voisi aloittaa, niin ei sitten tule aloitettua mistään! *nauraa*
Kyllä tämä vielä tästä ;)
Nyt kun huomenna saan uuden työvuorolistan, niin saadaan viimein varattua se askartelupäiväkin. Edellinen kerta kun meni jäihin ihan toisen sairastumisen, toisen menojen ja meidän reissuun lähdon takia. *nauraa* Ai hankalaa vai? No kyllä se siitä ;) Asiat järjestyy...toivotaan.

Jotain valmista

Suunnitelmissa oli tehdä joko suukkovieraskirja tai sitten sormenjälkipuu-vieraskirja. Päädyttiin sitten sormenjälkipuuhun, ehkä miesvieraat eivät olisi niin innoissaan huulipunasta :D
Eli ideana siis on, että valmiina on paperille piirretty puu ja siihen sitten jokainen vieras painaa lehden (siis sirmenjälkensä) ja kirjoittaa nimensä. Lopputuloksena on kaunis kukoistava puu.
 
Tähän tyyliin. Kaunis siitä tulee. :)

Minä sain tehtyä siitä tällaisen. :)
Jospa tuo olisi meidän näköinen. Lehdethän siitä vielä puuttuu, mutta niinhän niiden pitääkin.

Nyt pitäisi sitten rynnätä muiden askartelujen pariin :D

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Y, ka, koo, y, ka, koo...

*Nauraa*
No tuntihan meni ihan hyvin! :D
Siis todella!
Opettaja (oisko ollu joku 20 v.) oli tosi ihana ja osaava. Tosi hyvin opetti ja oli tunnin lopussa vielä oikein optimistinen. Nyt vaan vaatii paljon harjotusta (varsinkin ne pyörähykset yms. :D Kuhan rytmiin päästiin, niin siitä se sitten lähti.
Alussa ennen kun mitenkään alotettiin, niin oli "pelko" / epäilys, miten se alottaa opettamaan kahta puujalkaa, mutta lähettiin yksinkertaisella askeleella piirileikki muodossa, niin kyllä se siitä sitten. Jarkolla oli vähän vaikeuksia, mutta voitto tuli :D
Nyt tosiaan vaan harjoittelemaan, niin ehkä osataan jotain sitten kahden kuukauden päästä xD
Ballroom Dancers

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tanssi

O'ou!
Huomenna on tanssitunti!
Millaiseksihan puujalaksi minut siellä todetaan? Jänskättää jonkin verran. *nauraa* En ole oikeastaan koskaan tanssinut, joten ei ole mitään hajua siitä. Ja kappalettakaan ei ole vielä valittu. *nauraa yhä vain enemmän*
No kengät ja vannehame sentään löytyvät. Tanssinopettaja soitti tänään ja kysyi, että onko meille infottu tunnista mitään, kuten musiikin tai "vaatetuksen" sunteen. Eihän meille mitään sellaisesta ole puhuttu. Siispä juhlakengät, vannehame ja tanssikappale (jos se on jo valittu) otetaan mukaan. No nyt siis tämän illan suunnitelmissa on (ainakin minulla), että aletaan edes jotakuinkin päättämään mikä kappale se tanssahdellaan. Tai jos ainakin saataisiin muutama hyvä ehdokas karsittua siitä isosta ehdokasjoukosta. xD
Kyllä tämä tästä vielä... Saapa nähä pitääkö se vielä toinenkin tanssitunti varata... xD

Kutsut!

Nyt ne on siis lähetetty!
Tai siis kyllä ne lähti jo kaksi viikkoa sitten, mutta nyt vasta muistin (jaksoin) tulla tänne siitä kirjoittamaan!

 Tällainen siitä siis tuli!
Omasta mielestämme onnistuttiin nuissa oikain hyvin :D
Kutsun mukana lähti myös "Oivallinen ohjelehtinen", jossa kerrotaan tarkempia tietoja juhlasta (pukukoodit, paikat, kartat, majoitus, yms), sekä vastauskirja sekä siihen kuori, jossa on jo valmiiksi postimerkit ja osoitteet. Vastauskirjeessä kysytään siis ketkä ovat osallistumassa juhlaan ja siihen merkitään myös kaikkien ruoka-aineallergiat ja/tai erikoisruokavaliot.

Sellaiset siis ovat postiin lähteneet ja jokunen vastauskin on jo postissa tullut :D
Nyt vain vielä loppuja odottelemaan ja juhlia lisää suunnittelemaan ;)